Tervetuloa blogiini!

Näyteikkuna

Olen 50-vuotias keravalainen lapsiperheen isä. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri ja tekemäni työtehtävät liittyvätkin opetusalaan. Toinen ammattini liittyy musiikkiin ja siksi minut voi tavoittaa myös soittamasta ja laulamasta useasta paikasta.

Kasvatustieteellisellä alalla toimin Taitotalossa IT- ja digitaalisuus-osastolla digipedagogiikan kehitysvastaavana. Olen tykännyt työskennellä täällä. Aiemmin olen työskennellyt myös peruskoulussa sekä toiminut yrittäjänä. Yrittäjänä autoin opettajia ja rehtoreita ottamaan haltuun erilaisia opetusalan järjestelmiä ja laitteistoja, jotta he osaisivat hyödyntää niitä opetuksessa oppijoiden kanssa. Pidin myös koulutuksia julkisen sektorin muiden toimialojen sekä yritysten henkilöstöille.

Toinen ammatillista minääni on musiikki. Musiikin alalta olen käynyt konservatorion ja pääaineeni siellä oli klassinen laulu. Tällä hetkellä toteutan musiikin alaa toimimalla sivutoimisena kanttorina eri seurakunnissa sekä esiintyvänä laulajana.

Kuka olen?

Opettaja ja digipedagogi

Kasvatustieteellisellä alalla toimin Taitotalossa Yhteisten palvelujen-toimialalla.

Olen työskennellyt aiemmin myös peruskoulussa sekä toiminut yrittäjänä. Yrittäjänä autoin opettajia ja rehtoreita ottamaan haltuun erilaisia opetusalan järjestelmiä ja laitteistoja, jotta he osaisivat hyödyntää niitä opetuksessa oppijoiden kanssa. Pidin myös koulutuksia julkisen sektorin muiden toimialojen sekä yritysten henkilöstöille.Tarkempi kouluttajahistoria löytyy CV:stäni.

Musiikki

Yksi ammatillista minääni on musiikki. Musiikin alalta olen käynyt konservatorion ja pääaineeni siellä oli klassinen laulu. Tällä hetkellä toteutan musiikin alaa toimimalla sivutoimisena kanttorina eri seurakunnissa sekä esiintyvänä laulajana. Keskityn pääasiassa hengelliseen musiikkiin. Palvelujani hyödyntävät seurakuntien lisäksi mm. eri hautaustoimistot, jolloin olen yleensä siunaustilaisuuksissa vieraileva esiintyvä laulaja. 

Linja-autonkuljettaja

Olen nuorena käynyt linja-autonkuljettajakoulutuksen ja saatan nykyisin joskus ajaa tilausajoja. 

Yhteystiedot

Yhteystiedot

Minut tavoittaa monien sosiaalisen median sovelluksien kautta tai perinteisillä yhteydenottotavoilla.

p, 0401325995

pasi.i.mustonen@gmail.com

Ollaan yhteyksissä!!!