Tervetuloa blogiini!

Olen 51-vuotias keravalainen lapsiperheen isä. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri ja tekemäni työtehtävät liittyvätkin opetusalaan. Toinen ammattini liittyy musiikkiin ja siksi minut voi tavoittaa myös soittamasta ja laulamasta useasta paikasta.

Kasvatustieteellisellä alalla toimin Taitotalossa IT- ja digitaalisuus-osastolla digipedagogiikan kehitysvastaavana. Olen tykännyt työskennellä täällä. Aiemmin olen työskennellyt myös peruskoulussa sekä toiminut yrittäjänä. Yrittäjänä autoin opettajia ja rehtoreita ottamaan haltuun erilaisia opetusalan järjestelmiä ja laitteistoja, jotta he osaisivat hyödyntää niitä opetuksessa oppijoiden kanssa. Pidin myös koulutuksia julkisen sektorin muiden toimialojen sekä yritysten henkilöstöille.

Toinen ammatillista minääni on musiikki. Musiikin alalta olen käynyt konservatorion ja pääaineeni siellä oli klassinen laulu. Tällä hetkellä toteutan musiikin alaa toimimalla sivutoimisena kanttorina eri seurakunnissa sekä esiintyvänä laulajana.