Säilytetään Keravan kouluissa lapsilla maito ja liha

Ilmastohysteria on saanut maailmalla isot mittasuhteet. Toki on hyvä ajatella ilmastoa, mutta nykyaikana monilla keskustelu ja ajatus on siitä mennyt hysterian sekä ahdistuksen puolelle. Puhutaankin ilmastoahdistuksesta. Tätä ahdistusta halutaan aikuisten toimesta levittää lapsillekin ja se tosiaan aiheuttaakin sen osassa lapsista. Lapsilta viedään usko ja toivo tulevaisuuteen.

Kaikkein pahinta tässä on se, että aikuiset käyttävät lapsia hyväksi siinä, jotta saavat omaa mielipidettään paremmin esille. Lapsia viedään tai kehoitetaan osallistumaan mielenosoituksiin tai esiintymään ahdistuneena erilaisissa tilaisuuksissa. Kyllä jokainen aikuinen ymmärtää ilmastoasiat ilman, että lapsia tarvitsee käyttää välikappaleina. Yleensä lasten takana on aikuisten joku oma intressi tai ideologia.

Joissakin kaupungeissa ollaan menty niin pitkälle, että kouluruuasta aletaan vähentää lihaa ja jätetään maito pois kokonaan. Tämä tehdään ilmastonmuutosta ajatellen. Jos ajattelemme asiaa pidemmälle, niin tämä aiheuttaa sen, että pidemmällä aikataululla maanviljelijöiltä vähenee työt ja lisää maatiloja joutuu lopettamaan toimintansa kannattamattomana, Mitä sitten, kun maailmaan tulee kriisin aika? Eikö meidän suomalaisten tulisi olla omavaraisia maatalouden suhteen? Kyllä heillekin sitten nälkä tulee, jotka ovat olleet maidon- ja lihantuotantoa mielellään vähentämässä ilmaston vuoksi. Tähän asti on kouluissa kehotettu lapsia juomaan maitoa ja syömään muita maitotuotteita, koska ne ovat kasvavan lapsen luustolle hyväksi. Mihin tämä tietämys olisi yhtäkkiä kadonnut? Olen lukenut kyllä sellaisia artikkeleja, missä kumotaan maitotuotteiden hyöty ja samalla perustellaan, että monissa maissa ei käytetä maitoa.

Kuitenkin mielestäni maitoa saa edelleen olla lapsilla ja he saavat myös syödä lihaa ilman, että heille langetettaisiin siitä syyllisyyden tunnetta niskaan. Ilmansaastetta voidaan vähentää paljon pahemmista lähteistä kuin lapsen päivittäisestä ateriasta. Säilytetään maito ja liha Keravan lasten kouluaterioissa!