Säästäkää edes lapset Pride-ideologialta

On se aika tänä vuonna, että Pride-viikko alkaa olla ohi. Olemme saaneet nähdä ja lukea monenlaisia juttuja ja keskusteluja tästä kyseisestä asiasta tämän viikon aikana. Yksi asia on ollut varsin surullista huomata. Se on se, että kuinka tätä Pride-viikon sanomaa halutaan nykyään myös levittää lapsille. Lapset halutaan totuttaa mukaan tähän asiaan, joka alunperin on liittynyt aikuisten välisiin asioihin ja seksuaalisen tasa-arvon lisäämiseen. Nyt Pridesta näyttää tulleen enemmän ideologinen, oma uskonnollinen, poliittinen tai tiettyä oppia levittävä tapahtuma. Se on luotu kuin joksikin muotitapahtumaksi tai kansanjuhlaksi. Moni julkinen toimija tai yritys liittyy tähän mukaan varmastikin täysin ymmärtämättä tapahtuman syvällistä merkitystä. Vähintään yrityksen logo internetissä muutetaan Priden väreihin tuen osoittamiseksi. Voidaan myös puhua sateenkaari-ideologiasta, -uskonnosta tai -opista kuten edellä mainitsin. Tämä ideologia korostaa vapautta, ihmisen oman elämän herruutta ja sitä, ettei ole mitään ylempää auktoriteettia, joka hallitsisi ihmistä ja koko tätä maailmankaikkeutta.

Erityisesti tänä vuonna tukijoihin on liittynyt myös monia opetusvirastoja. Perusteena tähän monille on ollut varmastikin opetussuunnitelman viittaukset tasa-arvoiseen ja yhdenvertaiseen suhtautumiseen toisia ihmisiä kohtaan. Jos johto tekee päätöksen vaikka opetusvirastossa tai jonkun yrityksen johdossa, että kyseinen organisaatio osallistuu Prideen, niin se aiheuttaa monille työntekijöille hankalan tilanteen, koska moni ei haluaisi olla sellaisessa mukana. Ajatellaan vaikka opettajia. Kun opetusvirasto kehottaa opettajia osallistumaan Prideen vaikka askartelemalla tai piirtämällä jotain tähän liittyvää oppilaiden kanssa, niin ei kaikki opettajat halua kertoa tai opettaa lapsille tällaista. Voi olla, että opettaja ei yksinkertaisesti omantuntonsa tai moraalinsa vuoksi pysty kertomaan tästä lapsille ja onko se lapsen kehityksellekään hyväksi. Seuraava sosiaalisessa mediassa pyörivä kuva varmasti selventää ajatusta. Tätäkö me haluamme lapsillemme?

Opetussuunnitelmat eivät kuitenkaan kerro puhuttaessa tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta, että se koskisi pelkästään Pride-tapahtumia tai sateenkaarijärjestöjen opetusmateriaaleja. Sen pitäisi koskea siinä tapauksessa myös muita vähemmistöjä ja tästä kirjoitan seuraavassa kappaleessa.

Arvoisa lukija! Jos teksti saa sinulla jo tässä vaiheessa herneen nousemaan nenään, niin lue silti vielä hiukan eteenpäin.

Esimerkiksi meillä Suomessa on monenlaisia vähemmistöjä, jotka myös tarvitsisivat tasa-arvoista kohtelua. Mainitsen tässä muutaman vähemmistön. Meillä on keskuudessamme invalideja ja eri vammoista kärsiviä ihmisiä. Meillä on eri uskontoihin kuuluvia ihmisiä. Meillä on saamelaisia ja eri kansoista tulleita ihmisiä. Tätä listaa voisi jatkaa pitkällekin. Milloin vaikka nämä mainitut ja muut vähemmistöt otetaan huomioon? Voisiko Prideen osallistuvat lähteä marssimaan ja liputtamaan näidenkin vähemmistöjen puolesta, koska hehän viettävät Pridea tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden hengessä? Voitaisiinko kouluissa ja koko yhteiskunnassa alkaa viettämään viikkoa invalideja ja eri vammoista kärsiviä muistaen ja tutustuen vaikka esteettömyyteen ja saavutettavuuteen liittyviin asioihin? Voitaisiinko kouluissa järjestää viikko islamilaisuuden hengessä ja toinen viikko lestadiolaisuuden virsiperinteeseen tutustuen Siionin lauluja veisaten? Millainen meteli ja vastustus siitä syntyisikään, jos meillä alettaisiin viettää viikkoja islamilaisuutta tai virsien veisuuta korostaen? Siihen loppuisi suvaitsevaisuus.

Tässä edellisessä kappaleessa esiin nostettu asia on koko asian ongelma. Miksi tämä tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus kohdistuu vain yhden asian ympärille? Tässä kohti paljastuu lopullisesti tämän asian yksinaamaisuus. On vain yhdenlaista suvaitsevaisuutta. Saman voi jokainen todeta lukemalla nykyisen hallituksen intersektionaalisen tasa-arvo-ohjelman.

En ole nähnyt vielä yhdenkään Pridea kannattavan kertovan, kuinka he ottavat omassa toiminnassaan huomioon muut vähemmistöt. Totuus kuitenkin on se, että heidän ideologiansa kääriytyy vain erilaisten seksuaalisuuden muotojen ja niiden erilaisuuden tukemisen ympärille. Siinä on se heidän suvaitsevaisuus lyhykäisyydessään.

Uskonnollisista yhteisöistä Priden kannattajiksi on lähtenyt Suomen luterilainen kirkko ja sen ympärillä toimiva muutama yhdistys. Se ei kuitenkaan ole ollut ongelmatonta. Piispojen kiistely ja mielipiteet ovat kuin osa huvittavaa näytelmää. Siksi voisikin laittaa popcorneja tulemaan ja seurata tätä näytelmää niitä popsien. Heille kun ei näytä olevan selvää, mihin Kirjaan kirkon oppi perustuu. Eikä sekään, ettei sen Kirjan koko sanoma ole pelkästään ja ainoastaan rakkaus, vaikka sitä siellä paljon on. Kirkko on kuin uppoamassa oleva vene odottaen, kuka irrottaa lopulta pohjatapin ja se on sitten sen veneen menoa. Tätä ennen monet hyppäävät veneestä pois ja pelastautuvat ennen sen lopullista uppoamista.

Haluan tässä vaiheessa korostaa, että jokainen ihminen on lähimmäinen ja kaikki ihmiset ovat tärkeitä ja kaikkia kohtaan täytyy olla kunnioittava. Miksi sitten Pride saa aikaan vastareaktioita? Priden ja sateenkaariväen ideologia alkaa nykyään saada kovan vastareaktion, kun sitä tuputetaan aivan joka paikassa ja kukaan ei saisi sanoa siitä mitään vastaan. Vastustajat halutaan leimata ja maalittaa. Vastustajia luullaan ainoastaan eri uskontoja edustaviksi, mutta nykyään vastustusta näkyy jo ei-uskovaistenkin keskuudessa. Eri mediat alkavat olla täynnä pelkästään tätä asiaa. Kukaan ei jaksa loputtomiin kuulla samaa toitotusta. Mediatalot ovat menneet mukaan tähän muoti-ideologiaan. Miksi sateenkaariväki ei voisi elää ilman tällaisia viikkoja ja ilman itseään esille tuoden? Näinhän elää muutkin vähemmistöt. Ei esimerkiksi äsken mainitsemistani vähemmistöistä kukaan tuo itseään esille marssien ja lippuja heilutellen vaatien kaikkien olevan samaa mieltä.

Ihmiset ovat kautta aikain ajatelleet eri asioista eri tavoin. Tämä näkyy uskontojen, erilaisten ideologioiden ja vaikkapa puolueiden erilaisuutena. Nyt olemme saaneet Priden uuden muoti-ideologian esiintuojaksi. Tätä vaan eivät kaikki näe sellaisena asiana, joka olisi meille hyväksi kansakuntana.

Kansakuntamme historia ja hyvinvointi on pohjautunut perustalle koti, uskonto ja isänmaa. Tässä keskiössä on ollut perheyksikkö, johon ovat kuuluneet isä, äiti ja lapset. Toki myös yksinäisiä on ollut keskuudessamme. Ihmiset ovat turvanneet Jumalaan ja sen turvin selvinneet Suomessa sotienkin yli. Isämme ja esi-isämme ovat rakentaneet työllään tämän maan meille valmiiksi. Nyt kaikki tämä halutaan romuttaa kovaa vauhtia. Esi-isämme kääntyisivät haudassaan nähdessään nykymenon yhteiskunnassamme. On havaittavissa, että isänmaan kunnioituskin on laskussa ja sen arvostus, mitä esi-isämme ovat tehneet. Viime sodista on aikaa noin 80 vuotta ja näyttää, että sinä aikana monilla alkaa unohtua ne loputtomat uhraukset, joita silloin on meidän hyväksemme tehty. Ilmeisesti sanonta koti, uskonto ja isänmaa pitäisi muotoilla muotoon koti, vapaus ja välinpitämättömyys.

Olimme perheeni kanssa kesällä Lapissa lomalla. Pysähdyimme Pelkosenniemellä olevalle sotamuistomerkille, joka oli paikalla, missä suomalaiset nujersivat vihollisen. Muistomerkin sanoma kertoo siitä, mihin silloin turvattiin. “Tässä auttoi Herra”

Tässä artikkelissani olevat kaksi kuvaa kertovat aika suoraan, mitä kohti kansamme ja myös muun maailman meno on menossa.

Ehkä vielä jotkut havahtuvat tähän?