Milloin ihmiset havahtuvat tähän hulluuteen?

Meillä on ollut Suomessa sanonta: ”Koti, uskonto ja isänmaa”, joka tarkoitti tiettyä arvopohjaa. Ei olisi aikanaan uskonut, että tuo sanonta ei tule joskus pitämään enää paikkaansa. Meillä Suomessa on jo vuosien ja vuosien ajan haluttu ajaa alas jopa hallituksen toimesta kansan perusyksikköä perhettä, jonka muodostavat isä ja äiti sekä lapset. Toki täytyy muistaa, että kyllä keskuudessamme elää myös yksinäisiä ihmisiä. Ensiksi haluttiin ajaa läpi laki samaa sukupuolta olevien avioliitosta ja sehän tuli voimaan menneinä vuosina. Silloin vakuuteltiin, että kyseinen päätös ei vaikuta mihinkään muuhun. Tämä ei kuitenkaan pysäyttänyt vauhtia edellä mainitun perusyksikön sekoittamisessa, vaan lähes tuntui olevan kiihdyttävänä voimana nyt lähivuosien keskustelua herättäneisiin asioihin ja se ikään kuin avasi Pandoran lippaan. Asiat, joihin ei silloin uskottu tämän päätöksen johtavan, ovat nyt kaikkien meidän nähtävissä. Mitä tulemme muutaman vuoden päästä näkemään, jos kehitys jatkuu samaa tahtia? Tämä on hyvä kysymys

Sukupuolineutraalin avioliittolain jälkeen meillä haluttiin häivyttää tyttö- ja poikasukupuolet koulumaailmasta ja kaikista opetusmateriaaleista. Halutaan kertoa vain, että on monia sukupuolia ja jokainen voi sen itse päättää, mitä sukupuolta kokee olevan. Samalla luonnollisesti myös nainen ja mies halutaan hävittää sukupuolitermistöstä. Tällaiseen ajatusmaailmaan halutaan kasvattaa nousevia sukupolviamme ja kasvatetaan parhaillaan. Sukupuolia voi olla joidenkin mielestä vaikka sata ja niille keksitään mitä erilaisimpia nimityksiä. Nimityksiin tarvitseekin nykyisin sanakirjan ymmärtääkseen niitä. Tästä esimerkki löytyy Setan sivuilta. Tämän vuoksi myös perinteisestä henkilötunnuksesta halutaan häivyttää sukupuolet. Henkilötunnusuudistusta perustellaan monella eri syillä, mutta pohjimmaiseksi syyksi näyttää nousevan tämä kyseinen asia. Kun rahaa täydelliseen uudistukseen ei sitten tässä taloustilanteessa ollutkaan, niin kuitenkin sukupuolisidonnaisuudesta luopuminen osoittautui juuri siksi tärkeäksi asiaksi, mikä halutaan ajaa läpi. Jokainen voi lukea asian tästä.

Perhevapaauudistusta suunnitteleva työryhmä aikoo hävittää siihen liittyvästä termistöstä äidin ja isän. Jatkossa puhutaan raskaana olevasta vanhemmasta, raskausrahasta, synnyttäjästä jne. Näin meillä Suomessa kerrotaan jopa ministerin suulla asiasta (IS 10.2.20). Miksi näin? No siksi, koska nykyisin kuvitellaan tai uskotellaan, että mieskin voi synnyttää tai synnyttäjän sukupuolia voi olla erilaisia! Miehellä voi olla myös kuukautiset!? Mies voi leikkauttaa itseään ja syödä hormoneja sekä muuttaa juridisen sukupuolensa naiseksi. Muuttuuko silloin hänen sisälleen naisen sisäelimistö? Ei tule koskaan muuttumaan. Vastaavasti nainen voi muuttaa juridisen sukupuolensa mieheksi, mutta kuitenkin hän on sisäisesti nainen. Ulkoista olemusta toki voidaan leikellä. Nainen, joka synnyttää lapsen, on sen lapsen äiti. Voi olla, että kaksi naista asuu yhdessä ja kutsuvat molemmat itseään lapsen äidiksi. Vanhemmat voivat kutsua itseään, miksi sitten haluavatkin, mutta sitä biologista totuutta ei muuta mikään, että synnyttäjä on nainen ja äiti, eikä lapsi ole myöskään isätön. Sosiaalisessa mediassa asiasta onkin alkanut levitä uusia termejä kuten isoäidin vastineeksi isosynnyttäjä ja monia muita, joita en viitsi tähän edes kirjoittaa. Uusimpana uutuutena naispari saattaa vaihtaa toistensa munasoluja ja tulevat raskaaksi keinohedelmöityksen avulla ja synnyttävät aikanaan toinen toiselleen toisen munasolusta kehittyvän lapsen.

Nyt on nähtävissä oppikirjoja, joissa kerrotaan lapsille, että mieskin voi synnyttää. Näissä oppikirjoissa halutaan nykyään kertoa myös sukupuolien moninaisuudesta ja monista muista varmasti lasta hämmentävistä asioista. Vanhempien olisi joskus hyvä katsoa terveystiedon kirjoja tai tiettyjä elämänkatsomustiedon kirjoja sekä biologian kirjoja. Sieltä monelle ehkä aukenisi hämmästyttävä maailma, mitä lapsillemme nykyisin opetetaan tai on ainakin opetusmateriaalina näistä asioista.

Miksi tämä kaikki normaali halutaan tuhota ja ajaa alas? Tätä perustellaan sillä, että halutaan ottaa huomioon nykyiset erilaiset perheet kuten vaikkapa samaa sukupuolta olevat vanhemmat ja tämän nykyinen hallituksemme on tosiaankin ottanut asiakseen huomioida seksuaalijärjestöjen avustuksella. Jokainen voi asian lukea hallituksen intersektionaalisesta tasa-arvo-ohjelmasta ja varsinkin lähdeluettelo kertoo paljon sisällön lisäksi. En voi ymmärtää tätä kaikkea ja mistä tämä kaikki kumpuaa. Taustalla on varmasti jossakin määrin katkeruus tai viha kristinuskoa kohtaan sekä Raamatun ilmoitusta. Olisiko parempi, jos kaikki olisivat uskonnottomia? Näin kai ilmeisesti? Kuitenkin, kyllä uskonnotonkin uskoo johonkin maailmankatsomukseen ja se on silloin hänen uskontonsa. Suomessa on näkyvillä myös sellainen henki, että kristinusko on paha asia, mutta islam tuntuu olevan uskonto, jota siedetään mieluummin. Tällainen henki huokuu myös joidenkin päättäjien viestinnästä. Taustalla tähän kaikkeen on myös varmasti ihmisten halu elää vapaudessa ilman, että olisi olemassa joku ylempi auktoriteetti, kuten Jumala, joka johtaisi ihmisen elämää. Ihmisen täytyy saada itse olla elämänsä herra.

Seuraavaksi hallituksella on työn alla Translain uudistaminen. Keskeiset kohdat siinä ovat, että ensinnäkin sukupuolen vaihtamisprosessi pitäisi saada helpommaksi. Tämä tapahtuisi ihmisen omien tuntemuksien mukaan. Toiseksi laista haluttaisiin pois kohta sterilisoinnista. Tämä tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi transmiehistä voisi jatkossa tulla äitejä. Kolmanneksi ikäraja sukupuolen vaihtamiselle haluttaisiin laskea 15 ikävuoteen. Lapsi saisi päättää jo siinä vaiheessa oman sukupuolensa ja vanhemmat eivät voisi sitä vastustaa lapsen niin halutessa. Käytännössä vanhemmat joutuisivat maistraatin ja lastensuojelun silmien alle vastustaessaan 15 vuotiaan lapsen tahtoa. Se on vielä lisäksi merkittävä asia, että sallittaisiinko laissa lapselle oikeus sukupuolileikkauksiin sekä hormonihoitoihin. Tämän kaiken voi lukea seuraavasta linkistä, josta ei löydy kovin miellyttävää luettavaa. Translainsäädännön uudistamisen valmistelutyöryhmän raportti. 31.1.2020. Tämä kaikki tulisi tapahtumaan julkisessa sairaanhoidossa veronmaksajien rahoittamana.

Tuntuu nykyisin, että monien ihmisten aivan kuin luonnollinen ajattelu olisi kadonnut johonkin. Monesti kuulee väitteen, että vain uskovaiset ihmiset pitävät tätä kaikkea hulluutena, mutta kyllä iso osa Suomen kansasta ajattelee kuitenkin perinteisesti ilman uskontoakin. Jos ja kun meillä alkaa hallituksen toimesta kuulua ja tapahtua tällaisia asioita, niin tässä tuntuukin siltä, kuten eräs poliitikko eduskunnassa sanoi, että tämä maailma on tulossa hulluksi.

Sananvapautta haluttaisiin rajoittaa ja juuri niin, että tällaisia asioita ei saisi kirjoittaa julki. Myöskään erilaista uskonnollisuutta ei saisi tuoda esille. Kaikki asiat täytyisi kertoa ja ajatella juuri päinvastoin, kuin tässä kirjoituksessa on tuotu esille. Saisi olla vain yksi liberalistinen totuus, jossa kaikkien edellä kuvattujen uudistuksien ja suunnitelmien kanssa täytyisi olla samaa mieltä. Se ei silloin ole sanan- ja mielipiteenvapautta. 

Milloin Suomen kansa havahtuu kaikkeen tähän, mitä on juuri tapahtumassa? Vai onko tämä kaikki ihmisille aivan yhdentekevää? Tällä hetkellä uutiset täyttyvät koronasta, mutta taustalla valmistellaan lakiuudistuksia, joita ei uutisissa paljon esitellä. Tuntuu, että koronankaan aiheuttama koettelemus ei laita ihmisiä ajattelemaan elämän perustotuuksia.